Tutustu tutkijaan: Mikko Myrskylä

TutustuTutkijaan: Professori Mikko Myrskylä, Helsingin yliopisto, FLUX-hankkeen varajohtaja.

Mikko Myrskylä on yhteiskuntadatatieteen professori Helsingin yliopistossa ja johtaja Max Planck Institute for Demographic Research -tutkimuskeskuksessa Rostockissa. Aiemmin hän on toiminut väestötieteen professorina London School of Economicsissa, jossa hän myös johti Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) rahoittamaa tutkimusryhmää.

Mikko tekee tutkimusta usealla väestötieteen osa-alueella. Hänen aihepiirejään ovat esimerkiksi väestön terveys, syntyvyyden trendit ja väestöennusteet. FLUX-hankkeessa hän toimii konsortion varajohtajana.

Hänen tuore tutkimuksensa osoittaa, että väestörakenteen muutosten vaikutuksia voi tasapainottaa investoimalla koulutukseen.

– Koulutustason nostaminen parantaa työllisyyttä ja työn tuottavuutta sekä pidentää työuria. Siksi sen avulla voidaan kompensoida työvoiman pienenemisen vaikutuksia, Mikko sanoo.

Investointi on mahdollista toteuttaa ilman lisärahoitusta, sillä koulutettavat ikäluokat ovat tulevaisuudessa pienempiä kuin nykyään. Jos siitä säästyvät rahat käytettäisiin koulutuspolun pidentämiseen, voisimme tarjota yli vuoden lisää koulunkäyntiä lasta kohden.

– Syntyvyyttä on vaikea nostaa merkittävästi, mutta pieniä ikäluokkia on huomattavasti helpompi kouluttaa paremmin ja pidemmälle kuin suuria, Mikko toteaa.

– Sen sijaan huonoilla poliittisilla päätöksillä saamme tuleville vuosikymmenille paitsi pienen, myös heikosti koulutetun työvoiman.

#syntyvyys #väestö #koulutus

Tutustu tutkijaan -julkaisuja julkaistaan DEMOGRAPHY-ohjelman LinkedIn-tilillä.