Tutustu tutkijaan: Marja Tiilikainen

TutustuTutkijaan: tutkimusjohtaja Marja Tiilikainen, Siirtolaisuusinstituutti, luottamus työmarkkinoilla -työpaketin johtaja Mobile Futures-hankkeessa.

Marja on taustaltaan uskontotieteilijä. Hän on tutkinut mm. ylirajaisia perheitä ja heidän kokemuksiaan arjen turvallisuudesta.

-Samaan aikaan kun Suomeen houkutellaan kansainvälisiä osaajia, meillä on jo maassa asuvia maahanmuuttajia ja heidän Suomessa kasvaneita lapsiaan, jotka eivät työllisty taustansa, ihonvärinsä tai nimensä vuoksi.

Ei riitä, että vain maahanmuuttajat kotoutuvat, vaan myös suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän vastaanottavuuden on muututtava. Työpaketissa tehty tutkimus osoittaa, että luottamus ja tunteiden tunnistaminen ovat tärkeitä voimavaroja työssä. Ne vahvistavat koko työyhteisön hyvinvointia ja kuuluvuuden tunnetta työntekijän taustasta riippumatta.

-Syrjivät rakenteet pitäisi tunnistaa nykyistä paremmin. Arjessa rasismi on usein tiedostamatonta ja saattaa tulla näkyviin vaikkapa sanavalintoina. Esimerkiksi ulossulkevan vieraskielisen sijaan olisi parempi puhua monikielisistä työntekijöistä, oppilaista tai perheistä.

Hankkeessa tehty tutkimus osoittaa myös, että vaikka työantajat suhtautuvat monimuotoisiin työyhteisöihin pääosin myönteisesti, he eivät tunne riittävästi esimerkiksi kansainväliseen rekrytointiin liittyviä käytäntöjä ja tarjolla olevia tukipalveluja.

#Maahanmuutto #Kotoutuminen #Rasismi #Työelämä

Tutustu tutkijaan -julkaisuja julkaistaan DEMOGRAPHY-ohjelman LinkedIn-tilillä.