Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys läpi ajan ja alueiden ikääntyvässä yhteiskunnassa (SustAgeable)

Väestön ikääntyminen aiheuttaa haasteita hyvinvointivaltion taloudelliselle kestävyydelle sekä nykyisen kaltaisille etuuksille ja palveluille. Tämä saattaa vaarantaa yhteiskuntamme sosiaalisen kestävyyden ja lisätä eriarvoisuutta. Pyrimme tunnistamaan, milloin taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys tukevat toisiaan, mutta myös tilanteet, joissa näiden välille syntyy ristiriitoja.

SustAgeable etsii ratkaisuja, jotka takaavat hyvinvoinnin ja turvaavat hyvinvointivaltion rahoituspohjan myös tulevaisuudessa.

Tuotamme tietoa, joka tukee päätöksentekijöitä hyvinvointivaltion ja yhteiskunnan kestävyyttä koskevissa päätöksissä.

Tutkimushanke keskittyy

  • hyvinvoinnin jakaantumiseen alueiden, sukupolvien ja ihmisryhmien välillä
  • sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvun hillitsemiseen
  • mahdollisuuksiin pidentää työuria ja kehittää maahanmuuttajien integraatiota
  • hoivavelvoitteiden jakaantumiseen
  • alueellisiin eroihin väestön ikääntymisen trendeissä sisäisen ja kansainvälisen muuttoliikkeen myötä.

Työpaketit

  1. Hyvinvoinnin jakautuminen
  2. Työurat
  3. Muuttoliike
  4. Hoiva
  5. Sosiaali- ja terveydenhuollon menot

Konsortio

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
  • Labore
  • Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)
  • Eläketurvakeskus (ETK)
  • Itä-Suomen yliopisto
  • Helsingin yliopisto
  • MDI

Hankkeen verkkosivut

www.sustageable.fi

Sosiaalinen media

Seuraa hanketta Twitterissä.

Ajankohtaiset uutiset

  • Suomessa lääkekulut aiheuttavat taloudellista ahdinkoa useammin kuin muissa Pohjois-Euroopan maissa
    by katjamakkyla on 11.4.2024 at 07:40

    Suomalaiset kokevat lääkekulujen aiheuttavan voimakkaampaa taloudellista ahdinkoa kuin ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset ja alankomaalaiset, osoittaa juuri julkaistu tutkimuksemme. Tieto kotitalouksien kokemuksista täydentää muita tutkimusnäkökulmia taloudelliseen huono-osaisuuteen ja hyvinvointivaltion rooliin. The post Suomessa lääkekulut aiheuttavat taloudellista ahdinkoa useammin kuin muissa Pohjois-Euroopan maissa appeared first on SustAgeable.

  • Suomen sosiaaliturvassa omintakeiset periaatteet
    by katjamakkyla on 15.3.2024 at 13:26

    Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisilla etuuksilla sosiaalisia riskejä turvataan Suomen lisäksi viidessä eri Euroopan maassa. Suomi erottui muista maista siinä, että jokaisen riskin kohdalla oli tarjolla myös ei-vakuutustyyppinen etuus, joka ei edellyttänyt aiempaa työhistoriaa. The post Suomen sosiaaliturvassa omintakeiset periaatteet appeared first on SustAgeable.

  • Tieteiden yössä etsittiin vastausta lisääntyvään hoivan tarpeeseen
    by katjamakkyla on 5.2.2024 at 15:35

    SustAgeable järjesti Tieteiden yössä paneelikeskustelun ikääntymisen vaikutuksista taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen hoivan näkökulmasta. Keskustelussa nousi esiin hoivavastuun lisääntyvä siirtäminen omaisille ja tarve kilpailulle hoivaa tuottavien markkinatoimijoiden välillä. The post Tieteiden yössä etsittiin vastausta lisääntyvään hoivan tarpeeseen appeared first on SustAgeable.

  • Tunnistaako hallitus väestörakenteen muutoksen vakavuuden?
    by katjamakkyla on 3.10.2023 at 08:40

    DEMOGRAPHY-tutkijat tapasivat ministeriöiden virkahenkilöitä ja puivat heidän kanssaan uuden hallitusohjelman sisältöä, toimeenpanoa ja tietotarpeita. The post Tunnistaako hallitus väestörakenteen muutoksen vakavuuden? appeared first on SustAgeable.

  • Ulkomaalaistaustaisten lasten köyhyys on vähentynyt, mutta heidän osuutensa kaikista köyhistä lapsista on kasvanut
    by katjamakkyla on 24.8.2023 at 06:28

    Ulkomaalaistaustaisten lasten köyhyysriski on vähentynyt vuosien 2006–2019 aikana. Kaikista Suomessa asuvista ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista lapsista 55 prosenttia eli köyhyysriskissä olevassa asuntokunnassa vuonna 2006, kun vastaava osuus vuonna 2019 oli 44 prosenttia. The post Ulkomaalaistaustaisten lasten köyhyys on vähentynyt, mutta heidän osuutensa kaikista köyhistä lapsista on kasvanut appeared first on SustAgeable.

Yhteystiedot

Ismo Linnosmaa Konsortion johtaja+358 40 162 7937
Katja Mäkkylä Vuorovaikutusvastaava+358 41 732 1749

Tutustu koko SustAgeablen väkeen hankkeen verkkosivuilla.