Väestörakenteen muutoksiin on vaikutettava ja sopeuduttava
Yhteiskunnan kestävyyden turvaaminen edellyttää pitkäjänteistä ja strategista politiikkaa.
DEMOGRAPHY-ohjelma järjesti 18. marraskuuta keskustelutilaisuuden ministeriöiden virkakunnalle. Tapaamisen tavoitteena oli välittää ajankohtaista tutkimustietoa, joka tukee virkakunnan työtä hallituksen puoliväliriiheen sekä tuleviin vaaleihin ja hallituskauteen valmistautumisessa.
Tutkijoiden pääviesti virkakunnalle oli selvä: väestörakenteen muutokset vaativat yhteiskunnalta sekä vaikuttamista että sopeutumista. Suomen väestö ikääntyy nopeasti, ja erittäin matalaksi vajonnut syntyvyys kiihdyttää kehityskulkua entisestään. Ilman maahanmuuttoa Suomen väkiluku tulee kääntymään laskuun. Muutokset haastavat yhteiskunnan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden.
Professori Mikko Myrskylä (FLUX).
Yhteiskunnalla on monia keinoja tukea perheellistymistä. Niitä ovat esimerkiksi koulutuksen, työllisyyden, tasa-arvon ja hyvinvoinnin edistäminen, hedelmällisyystietoisuuden vahvistaminen sekä panostukset työn ja perheen yhteensovittamiseen.
On kuitenkin epärealistista ajatella, että syntyvyys saataisiin käännettyä merkittävään kasvuun. Siksi väestön ikääntyminen vaatii yhteiskunnalta ennen kaikkea sopeutumista. Sopeutumisen keinoja ovat esimerkiksi koulutustason nostaminen, maahanmuuton edistäminen ja kotoutumisen tukeminen sekä työhön osallistumisen vahvistaminen. Lisäksi meidän tulee tukea nuorten aikuisten työelämään kiinnittymistä, sopeuttaa eläkejärjestelmää ja siirtää palvelujärjestelmän painopistettä ennaltaehkäisyyn.
DEMOGRAPHY-ohjelman johtaja Susan Kuivalainen.
Tutkijat korostivat myös, että Suomi tarvitsee nykyistä parempia väestöennusteita, jotta osaamme varautua epävarmaan tulevaisuuteen. Tilastokeskuksella tai muulla neutraalilla, julkisella toimijalla pitäisi olla riittävät resurssit laatia laadukkaita väestöennusteita, jotka huomioisivat myös kehityksen epävarmuuden.
Tapaamisen keskusteluja syvennettiin teemahuoneissa, jotka keskittyivät perheellistymisen tukemiseen, maahanmuuttajien työllisyyteen, ikääntymiseen ja sote-palveluihin, nuorten aikuisten mielenterveyteen sekä väestönkehitykseen sopeutumiseen ja vaikuttamiseen. Tilaisuuteen osallistui tutkijoita jokaisesta DEMOGRAPHY-ohjelman hankkeesta sekä edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, sisäministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, valtioneuvoston kansliasta, valtiovarainministeriöstä ja ympäristöministeriöstä.
Suomen väestö ikääntyy, syntyvyys laskee ja työikäisten määrä vähenee. Väestönkehityksessä on kyse perustavanlaatuisista muutoksista, jotka vaikuttavat laaja-alaisesti yhteiskuntaamme, talouteemme ja ihmisten elämään. DEMOGRAPHY-ohjelman hankkeet tutkivat, miten väestölliset muutokset muokkaavat suomalaista yhteiskuntaa ja miten muutoksiin voidaan vaikuttaa ja sopeutua.
Kuvat: Sami Siilin