Tietopaketti: Suomen väestökehityksen seurauksiin on varauduttava nyt

Väestönkehitykseen eli väestön koon ja rakenteen muutokseen vaikuttavat syntyvyys, kuolleisuus, maahan- ja maastamuutto. Koska ihmiset elävät aiempaa pidempään, väestömuutosten vaikutukset tuntuvat suoraan lähes sadan vuoden ajan ja ulottuvat välillisesti vielä paljon pidemmälle.

Väestön ikääntyminen on maa­ilmanlaajuinen kehityssuunta, jota selittävät erityisesti syntyvyyden aleneminen ja elinajan piteneminen. Suomessa väestön ikääntyminen on edennyt pitkälle: 65 vuotta täyt­täneiden osuus väestöstä on tällä hetkellä suurempi vain Japanissa ja Italiassa (Kuvio 1).

Väestön ikääntyminen on monen tekijän summa

Suomessa väestö on ikääntynyt monia maita nopeammin. Keskeinen selitys tähän ovat sodanjälkeiset suuret ikäluokat, jotka olivat kansainvälisesti poikkeuksellisen suuria ja syntyivät lyhyen ajan sisällä. Näiden ikäluokkien vanheneminen on muuttanut väestön ikärakennetta nopeasti. Ikääntymistä on vauhdittanut myös se, että väestökehitystä tasapainottava maahanmuutto oli Suomessa pitkään vähäistä. Vielä ennen 1990-lukua maasta lähtijöitä oli enemmän kuin tulijoita.

Suomen väestön ikääntyminen myös jatkuu nopeana. Kehitys ei pääty suurten ikäluokkien poistumiseen vaan historiallisen matala syntyvyys ja eliniän pidenty­minen ylläpitävät väestön nopeaa ikääntymistä.

Suomen tilanne poikkeaa myös muista Pohjoismaista. Vanhushuoltosuhde eli 65 vuotta täyttä­neiden määrä suhteessa työikäisiin on noussut nopeimmin, ja sen ennustetaan olevan edelleen korkein 2050-luvulla.

2010-luvun alussa alkanut syn­tyvyyden jyrkkä lasku kiihdyttää väestön ikääntymistä entisestään, koska nuoremmat ikäluokat jäävät aiempaa pienemmiksi samalla, kun vanhempien ikäryhmien osuus kasvaa. Hyvin matalan syntyvyyden seurauksena on syntynyt uusi, aiempaa selvästi pienempi sukupolvi – tällä on kauaskantoisia vaikutuksia työmarkkinoihin, palvelurakentee­seen ja yhteiskunnan toimintaan vielä vuosikymmenten päästä. Pitkään jatkuneen matalan synty­vyyden vuoksi Suomi on siirtymässä väestön vähenemisen uralle.¹

Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa väkiluvun ennustetaan olevan vuonna 2050 nykyistä pienempi.

Väestönkasvu on yhä enemmän maahanmuuton varassa

Ilman maahanmuuttoa Suomen väestö olisi alkanut vähentyä jo vuonna 2016, jolloin syntyneiden määrä jäi ensimmäistä kertaa pysyvästi vuoden aikana kuolleiden määrää pienemmäksi (Kuvio 2). Väestö on kuitenkin edelleen kasvanut, koska maahanmuutto on ollut maastamuuttoa suurempaa. Samalla Suomen väestö on moni­muotoistunut nopeasti (Kuvio 3). Ulkomailla syntyneiden määrä on yli nelinkertaistunut 2000-luvulla. Vuonna 2025 noin joka kymmenes Suomessa asuva oli ulkomailla syntynyt, kun 2000-luvun alussa osuus oli noin joka viideskymmenes.

Laskelmien mukaan Suomi tarvitsisi vuosittain 44 000 henkilön nettomaahanmuuton, jotta syntyvien ja työikäisten ikäluokkien koko vakaantuisi pysyvästi. Sekään ei kuitenkaan pysäyttäisi väestön ikääntymistä eikä muuttaisi sitä, että kaikkein vanhimpien ikäluokkien määrä kasvaa ja hoivatarve lisääntyy.

Maahanmuutto on tärkeää työmarkkinoiden kannalta. 2010- luvulta lähtien työllisyyden kasvu on tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä samalla, kun suomalaistaustaisten työllisten määrä on vähentynyt.

Suomen väestökehitys eriytyy alueellisesti nopeasti. Koko maan keskiarvo on tältä osin harhaan­johtava. Väestö kasvaa erityisesti suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympäristössä, kun taas monilla pienemmillä paikkakunnilla väestö vähenee ja ikääntyy. Maan sisäinen muuttoliike, alhainen syntyvyys ja väestön ikääntyminen vahvistavat alueiden välisiä eroja. Alueellinen väestökehitys haastaa alueiden veto- ja pitovoiman kehittämiseen.

Väestönmuutokset Suomessa ovat osa globaalia kehitystä

Suomen väestökehitykseen vaikuttaa myös se, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Maahanmuutto Suomeen on paljolti ollut seurausta muiden maiden tilanteista.

Neuvostoliiton hajoamista seurannut inkeriläisten muutto ja viimeisimpä­nä sodan aiheuttama pakolaisuus Ukrainasta ovat esimerkkejä tällaisista ilmiöistä.

Maahanmuuton tulevaisuuteen liittyy paljon epävarmuutta. Maastamuuton ja maahanmuuton kehitystä on vaikea ennustaa, koska myös muut maat tarvitsevat maahanmuuttoa ja toisaalta väestö ikääntyy monissa lähtömaissakin.

Maahanmuutto on tärkeä osa Suomen väestökehityksen ratkaisuja, mutta yksin se ei riitä vastaamaan haasteisiin. Lisäksi onnistunut maahanmuutto edellyttää onnistunutta kotoutumista, jotta maahanmuuttajat voivat jäädä Suomeen. Muuttajat ja heidän jälkipolvensa tulee nähdä väestökehityksen tulevaisuusinvestointina.

Onnistunut maahanmuutto edellyttää onnistunutta kotoutumista, jotta maahanmuuttajat voivat jäädä Suomeen. Muuttajat ja heidän jälkipolvensa tulee nähdä väestökehityksen tulevaisuusinvestointina.

Globaali syntyvyyden lasku alkoi 1960-luvulla – nykyisin jo puolet maailman väestöstä elää alueilla, joissa syntyvyys on alle 2,5 lasta naista kohden. Maailman väestönkasvun vauhti on hidastunut puoleen 1960-luvun lopun huipus­ta. Vaikka syntyvyys on laskenut selvästi myös kaikkein köyhimmissä maissa, kuten Saharan eteläpuoli­sessa Afrikassa, niiden väestö kasvaa edelleen nopeasti, koska nuorta aikuisväestöä on paljon.

Useimmat maat painivat lähitulevaisuudessa samanlaisten haas­teiden kanssa kuin tämän päivän Suomi. Suomi kohtaa väestökehi­tyksen seuraukset eturintamassa, ja siksi ratkaisuihin on keskityttävä nyt.

65 vuotta täyttäneiden määrä suhteessa työikäisiin on kasvanut Suomessa muita Pohjoismaita nopeammin.

Vuodesta 2016 alkaen Suomessa on kuollut vuosittain enemmän ihmisiä kuin on syntynyt.

Suomen väestö kasvaa maahanmuuton ansiosta, mutta on epävarmaa, jatkuuko kehitys tämänsuuntaisena.

Suomen väestö ikääntyy nopeasti ja työikäisten määrä kääntyy parin vuosikymmenen päästä laskuun. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudes­sa yhä pienempi joukko työikäisiä rahoittaa yhä suuremman osan julkisista palveluista ja hyvinvoinnista.

Ikääntymisen vaikutukset ulottu­vat työmarkkinoille, talouskasvuun ja julkiseen talouteen. Siksi keskeistä on, miten Suomi vahvistaa työvoiman riittävyyttä ja varautuu kas­vavaan palvelutarpeeseen ajoissa.

Faktat

1. Suomen väkiluku on noin 5,7 miljoonaa. Vuodesta 2016 lähtien Suomessa on kuollut vuosittain enemmän ihmisiä kuin on synty­nyt. Väestömme on silti kasvanut, koska maahanmuutto on lisään­tynyt. Tulevina vuosikymmeninä Suomen väestönkasvu perustuu yhä enemmän siihen, että maahan muuttavien määrä on suurempi kuin maasta pois muuttavien.
2. Suomen väestö ikääntyy nopeas­ti. Suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkeikään, ja eliniän pidentymi­nen kasvattaa erityisesti kaikkein vanhimpien määrää edelleen. Samalla matala syntyvyys pienentää lasten määrää.
3. Etlan väestöennusteen mukaan 85 vuotta täyttäneiden määrä kas­vaa noin 140 000 henkilöllä vuo­teen 2040 mennessä. ² Ikäryhmän koko kasvaa tämän jälkeenkin eliniän pidentymisen vuoksi. ³ (Kuvio 4) Samalla heidän osuuten­sa väestöstä kasvaa. (Kuvio 5)
4. Syntyvien lasten lukumäärä on kääntynyt kasvuun ainakin väliaikaisesti, mutta on edelleen pieni. Alle 15-vuotiaiden määrän ennustetaan vähenevän yli 120 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.
5. Jos syntyneiden lasten lukumäärä olisi ollut vuosina 2011–2025 vuoden 2010 tasolla, työikäisiä olisi jatkossa noin 150 000 enemmän. Työikäisen väestön määrä kasvaa todennäköisesti maahanmuuton tukemana joitakin vuosikymmeniä ennen kääntymistään laskuun.
6. Suomessa on nyt noin 0,62 alle 15-vuotiasta ja yli 65-vuotiasta yhtä työikäistä kohti. Tämä väestöllinen huoltosuhde suureni voimakkaasti suurten ikäluokkien tultua eläkeikään, ja sen ennus­tetaan kasvavan noin 0,8:aan vuoteen 2070 mennessä.
7. Suomessa on tällä hetkellä 1,3 ei-työllistä yhtä työllistä kohti. Tämä taloudellinen huoltosuhde on pysynyt 2000-luvulla melko vakaana, kun työllisyysasteen nousu ja maahanmuutto ovat korvanneet suurten ikäluokkien eläköitymistä. Pitkällä aikavälillä eläkeikäisten määrän kasvu ja työikäisten määrän väheneminen heikentävät taloudellista huolto­suhdetta.
8. Viimeaikaiset suuret muutokset syntyvyydessä, kuolevuudessa ja muuttoliikkeessä ovat tuoneet esiin väestökehityksen ennus­tamisen vaikeuden. Eri tahot tekevät ja käyttävät nyt erilaisia ennusteita vaihtoehtona Tilastokeskuksen vuoden 2024 ennusteelle, jossa oletetaan, että vuosittainen nettomaahan­muutto on pysyvästi hyvin suuri.

Huomioitava

1. Matala syntyvyys, muuttoliikkeen kasvu ja ihmisten eliniän pite­neminen ovat ilmiöitä, joihin yhteiskuntamme on varauduttava ja sopeuduttava. Suurikaan maahanmuutto ei pysäyttäisi väestön ikääntymistä.
2. Politiikalla voidaan vaikuttaa tehokkaimmin maahanmuuton määrään, väestön koulutustasoon ja eri ryhmien työllisyysasteeseen.
3. Taloudellinen huoltosuhde on merkittävämpi kuin väestöllinen huoltosuhde hyvinvointivaltion ta­loudellisen kestävyyden kannalta. Väestöllinen huoltosuhde on kuitenkin taloudellisen huoltosuhteen perusta. Molempien nousu hidastaa talouskasvua ja vaikeuttaa julkisten menojen rahoitusta tulevaisuudessa.
4. Väestöennusteet ovat keskeinen päätöksenteon tietopohja. Jos eri toimijat nojaavat toisis­taan poikkeaviin ennusteisiin, politiikan koordinointi vaikeutuu suunnittelun eri tasoilla.

Suositukset

1. Politiikalla voidaan vaikuttaa siihen, millaista vauhtia hyvin­vointivaltion rahoitusta ja julkisten palvelujen järjestämistä vaikeut­tava väestöllisen ja taloudellisen huoltosuhteen nousu jatkuu. Väestön ikääntymisen jatkumiseen on joka tapauksessa varauduttava ja sopeuduttava.
2. Päättäjille annettavan väestöinformaation laatua on parannettava ja väestöennusteita päivitettävä nykyistä tiheämmin.
3. Väestöennusteiden tekeminen tulee säätää Tilastokeskuksen tehtäväksi. Tilastokeskuksen on ryhdyttävä tekemään stokastisia väestöennusteita, ⁴  jotka tuovat esiin ennusteisiin liittyvät epävarmuudet.

Asiantuntijat

Tarmo Valkonen
Senior fellow -tutkija, ETLA
tarmo.valkonen@etla.fi

Seija Jalagin
yliopistonlehtori, Oulun yliopisto
seija.jalagin@oulu.fi

Marika Jalovaara
professori, Turun yliopisto
marika.jalovaara@utu.fi

Susan Kuivalainen
osastopäällikkö,
Eläketurvakeskus
susan.kuivalainen@etk.fi

Matala syntyvyys, muuttoliikkeen kasvu ja ihmisten eliniän piteneminen ovat ilmiöitä, joihin yhteiskuntamme on varauduttava ja sopeuduttava.

Yli 85-vuotiaiden määrä kolminkertaistuu seuraavan 50 vuoden aikana.

Työikäisen väestön vanheneminen jatkuu, kun pienet ikäluokat siirtyvät työelämään.

Syntyvyyden lasku nopeuttaa väestön ikääntymistä. Samalla yhä harvempi saa lapsia, mikä muuttaa perherakenteita ja yhteiskunnan tulevaa väestöpohjaa.

Syntyvien ikäluokkien koko vaikuttaa väestörakenteeseen, työ­voimaan ja palvelujen tarpeeseen sekä hyvinvointivaltion rahoitukseen pitkälle tulevaisuuteen.

Faktat

1. Syntyvyys pysyi Suomessa pitkään vakaana, mutta on laskenut vuoden 2010 jälkeen kolmanneksella hyvin matalalle tasolle. Nykytasolla naisille syntyisi keskimäärin vain 1,3 lasta. Vuosittain syntyneiden määrä on laskenut noin 61 000 lapsesta (2010) 46 000 lapseen (2025).
2. Syntyvyys on laskenut Pohjoismaissa eurooppalaisittain korkealta tasolta lähelle EU:n keskiarvoa. Suomessa lasku on ollut poikkeuksellisen jyrkkä, ja taso on nyt EU-maiden keskiarvoa matalampi. (Kuvio 6)
3. Syntyvyyden lasku heijastaa osittain lastensaannin siirtymistä myöhemmälle iälle, mutta myös naisten lopulliset lapsiluvut pie­nentyvät. Ne ovat vajoamassa pitkään vallinneelta 1,9 lapsen tasolta alle 1,6 lapseen 1990-luvun alussa syntyneillä naisilla. ⁵
4. Valtaosa syntyvyyden laskusta liittyy siihen, että yhä harvempi on saanut ensimmäisen lapsen. Väheneminen toisten ja myö­hempien lasten syntymisessä on pääasiassa väistämätön seuraus siitä, ettei ensimmäistäkään lasta synny. ⁶
5. Suomalaiset toivovat yhä saavansa keskimäärin noin kaksi lasta. Toivotut lapsiluvut ovat suurempia kuin toteutu­neet, ja ero on kasvanut.
6. Lapsettomaksi jäävien osuus on Suomessa maailman suurimpia. Nykyään 40-vuotiaista naisista noin neljännes ja miehistä kol­mannes on lapsettomia (Kuvio 7). Elinikäinen lapsettomuus on yleistynyt erityisesti matalammin koulutetuilla naisilla ja miehillä.⁷
7. Ulkomaalaistaustaisten synty­vyys on vain hieman korkeam­paa kuin suomalaistaustaisten. Kun ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa, heidän painoarvonsa syntyvyydelle kasvaa. Vuonna 2024 lähes joka viides lapsi syntyi ulkomaalaistaustaiselle äidille.

Huomioitava

1. Viimeaikainen syntyvyyden lasku kiihdyttää väestön ikääntymistä ja vähentää työikäisten määrää tulevina vuosikymmeninä.
2. Jatkossa julkisten palvelujen ja tuen tarve kasvaa, kun ilman läheisiä perhesuhteita elävien osuus kasvaa – lapsettomia, yksin ja ilman puolisoa asuvia on enemmän.
3. Syntyvyys kytkeytyy myös eriarvoisuuteen. Matalammin koulutetut jäävät usein lap- settomiksi. Myös kolmen tai useamman lapsen saaminen on heillä tavallisempaa ja liittyy usein lastensaantiin eri kumppanien kanssa. Korkeasti koulutetut saavat useammin kaksi lasta saman kumppanin kanssa.
4. Syntyvyyden lasku liittyy osittain parisuhteiden muutok­seen. Nuorilla aikuisilla sitoutu­minen parisuhteeseen on yhä vaikeampaa. Yhä harvempi avioituu, ja parisuhteet purkautuvat usein ennen kuin pari saa lapsia, mutta myös parisuhteessa elävillä lastensaanti on vähentynyt.
5. Taloudellinen turvallisuus, vakaa työllisyys ja hyvät taloudelliset resurssit edistävät vanhemmuu­teen siirtymistä. Nuorten aikuis­ten työllisyys ei kuitenkaan ole heikentynyt siten, että se voisi suuressa määrin selittää synty­vyyden viimeaikaista vajoamista.

Suositukset

1. Matala syntyvyys ja väestön nopea ikääntyminen on uusi todellisuutemme, johon yhteis­kunnan tulee aktiivisesti vastata. Tässä keskeistä on panosta­minen syntyvien sukupolvien inhimilliseen pääomaan. Koulutus lisää hyvinvointia, työllisyyttä ja tuottavuutta sekä edistää myös perheellistymistä.
2. Suomessa lapsiperheitä tuetaan erilaisilla taloudellisilla etuuksilla ja palveluilla, mikä on tärkeää erityisesti perheenjäsenten hyvinvoinnin kannalta ja voi tukea myös syntyvyyttä. Niiden riittävyys on kuitenkin kyseen­alainen etenkin, jos esikoisia toivotaan lisää.
3. Yhteiskunnan kannattaa tukea perheellistymistä esimerkiksi tukemalla nuorten aikuisten hyvinvointia, työllisyyttä ja taloudellista turvallisuutta sekä tarjoamalla tietoa ja tukea elämän, mukaan lukien toivotun lastensaannin, suunnitteluun.
4. Työn ja perheen onnistunut yhteensovittaminen on tärkeää sukupuolten välisen ja sosiaa- lisen tasa-arvon, hyvinvoinnin ja työllisyyden näkökulmista, ja tukee myös osaltaan syntyvyyttä. ⁸

Elinikäinen lapsettomuus on yleistynyt erityisesti matalammin koulutetuilla.

Asiantuntijat

Marika Jalovaara
professori, Turun yliopisto
marika.jalovaara@utu.fi

Jessica Nisén
yliopistotutkija, Turun yliopisto
jessica.nisen@utu.fi

Venla Berg
johtava tutkija,
Väestöntutkimuslaitos
venla.berg@vaestoliitto.fi

Julia Hellstrand
tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
julia.hellstrand@helsinki.fi

Lue lisää aiheesta:

• Tutkimustuloksia teemoittain – Syntyvyys

Väestön ikääntyessä ja syntyvyyden pysyessä matalana lasten ja nuorten hyvinvoinnin merkitys korostuu. Jokainen lapsi ja nuori on osa tule­vaa työikäistä väestöä.

Hyvinvointi rakentuu koko elä­mänkulun aikana. Lapsuuden olo­suhteet ja nuoruuden kokemukset heijastuvat koulutukseen, työuraan, perheen perustamiseen ja tervey­teen vielä vuosikymmenten päästä.

Faktat

1. Syntyvyyden laskiessa Suomessa on entistä vähemmän lapsia ja nuoria.
2. Lasten ja nuorten kasvuympäris­töt ovat monimuotoistuneet niin perhemuotojen kuin muunkin taustan osalta. Tällä hetkellä joka kymmenes lapsi on ulko­maalaistaustainen, ⁹ lasten van­hemmat ovat aiempaa harvem­min avioliitossa ja moni lapsi asuu uusperheessä tai yhden vanhemman perheessä.
3. Perhetausta ja kasvuympäristö vaikuttavat keskeisesti lapsen tulevaisuuteen. Hyväosaisesta perheestä tulevilla lapsilla menee keskimäärin paremmin elämässä: he kouluttautuvat pidemmälle, ovat terveempiä ja perustavat useammin perheen.
4. Moni lapsiperhe on taloudellisesti huono-osainen. Vuonna 2023 reilu 10 % lapsista kasvoi köyhyysriskissä olevassa kotitaloudessa. Osuus on kaksin­kertainen yhden vanhemman perheissä ja nelinkertainen ulkomaalaistaustaisten lasten joukossa.
5. Suomessa 25–34-vuotiaiden kor­keakoulututkinnon suorittaneiden osuus ei ole kasvanut, toisin kuin monissa muissa OECD-maissa. Vuonna 2024 osuus oli Suo­messa 39 %, kun OECD-maiden keskiarvo oli 48 %. (Kuvio 8)
6. Nuorten mielenterveysongelmat ovat yleistyneet, mutta niiden esiintyvyys vaihtelee iän ja sukupuolen mukaan. Ahdistus- ja masennusoireet ovat yleisem­piä tytöillä ja nuorilla naisilla. Lapsuusiässä mielenterveysongelmat korostuvat pojilla. Tämä selittyy pitkälti neurokehi­tyksen häiriöillä, kuten ADHD:lla, jotka diagnosoidaan usein varhaislapsuudessa. (Kuvio 9)
7. Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt. Vuonna 2008 nuorista 86 % suhtautui optimis­tisesti tulevaisuuteensa; vuonna 2025 vastaava osuus oli 62 %.

Huomioitava

1. Elinolosuhteet ja erilaiset resurs­sit periytyvät osin sukupolvelta toiselle, mikä ylläpitää sosiaa­lista eriarvoisuutta ja heikentää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Lapsuudessa koettu huono-osaisuus heijastuu hyvinvointiin monin tavoin kielteisesti ja lisää riskiä ongelmien kasautumiseen myös aikuisuudessa.
2. Laadukas koulutus on keskeinen tekijä yhteiskunnan resilienssin ja kilpailukyvyn kannalta. Investoiminen koulutukseen nostaa työvoiman tuottavuutta, mikä kompensoi syntyvyyden laskun aiheuttamaa työvoiman vähenemistä. ¹⁰ Yksilötasolla korkeampi koulutus kytkeytyy korkeampaan hyvinvointiin ja taloudelliseen asemaan, kuten parempaan toimeentuloon ja vakaampaan työuraan.
3. Nuorten mielenterveysongelmat lisäävät pitkällä aikavälillä riskiä koulutus- ja työurien katkeami­seen ja heikentävät yhteiskun­taan kiinnittymistä ja osallisuutta.
4. Mielenterveysongelmat vähen­tävät todennäköisyyttä saada lapsia. Tätä selittävät osin pari­suhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen liittyvät haasteet. ¹¹
5. Nuorten tulevaisuususkon heikentymisen taustalla on monia asioita, kuten epävarmuus toimeentulosta sekä huoli ilmastonmuutoksesta ja toistuvis­ta yhteiskunnallisista ja globaa­leista kriiseistä. Samaan aikaan arjen turvallisuus on kasvanut, materiaaliset elinolot kohentu­neet ja suvaitsevaisuus lisäänty­nyt. Myönteisestä kehityksestä huolimatta kokemus tulevaisuu­desta voi silti olla epävarma.

Suositukset

1. Lapsiperheköyhyyttä pitää vä­hentää ja varhaiskasvatukseen, koulutukseen, terveyspalvelui­hin ja perheiden tukipalveluihin tulee panostaa lasten ja nuorten yhdenvertaisten mahdollisuuk­sien vahvistamiseksi. Hyvä kasvu­ympäristö edistää hyvinvointia, terveyttä ja tulevaisuususkoa, ja huono-osaisuuden kasautumisen ehkäisy sekä lähtökohtien tasaa­minen vahvistavat hyvinvointia ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.
2. Perheiden monimuotoisuus tulisi huomioida paremmin sosiaali-ja terveyspalveluissa, sosiaaliturvassa sekä varhaiskasvatuk­sessa ja kouluissa.
3. Yhteiskunnan tasolla hyvinvoivampi ja koulutetumpi väestö auttaa pienentämään kestä­vyysvajetta ja kompensoimaan matalan syntyvyyden negatiivisia vaikutuksia.
4. Lainsäädännön arviointia tulee vahvistaa sukupolvivaikutusten arvioinnilla. Siinä tulee tarkastel­la, miten päätökset vaikuttavat tuleviin sukupolviin, eri väestö­ryhmien hyvinvointiin ja eriarvoisuuteen pitkällä aikavälillä.

Asiantuntijat

Sanna Kailaheimo-Björkqvist
tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
sanna.kailaheimo-bjorkqvist@helsinki.fi

Liina Junna
tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
liina.junna@helsinki.fi

Laura Salonen
erikoistutkija, Työterveyslaitos
laura.salonen@ttl.fi

Joonas Pitkänen
tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
joonas.pitkanen@helsinki.fi

Maria Vaalavuo
johtava tutkija,
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
maria.vaalavuo@thl.fi

Lue lisää aiheesta:

• Tutkimustuloksia teemoittain: Lapsuuden merkitys
• Tutkimustuloksia teemoittain: Nuorten mielenterveys

Korkeakoulutettuja nuoria on OECD-maissa keskimäärin yhä isompi osuus, mutta Suomessa kehitys on pysähtynyt.

Mielenterveyshäiriöt ovat yleistyneet erityisesti matalammin koulutettujen äitien lapsilla.

Työikäisiä on suhteessa vähemmän, mutta heidän merkityksensä kasvaa. Yhä pienempi joukko ylläpitää talou­den kasvupohjaa ja rahoittaa julkiset palvelut.

Siksi ratkaisevaa on, kuinka hyvin työikäinen väestö voi, mitä se osaa ja kuinka laajasti se osallistuu työelämään. Työllisyys, osaaminen ja työkyky määrittävät, miten Suomi pärjää.

Faktat

1. Työikäisten määrä väheni 2010-luvulla, mutta on sen jälkeen kääntynyt kasvuun maahanmuuton vuoksi. Maahan­muuton jatkuminen nykyisellä poikkeuksellisen korkealla tasolla on kuitenkin epävarmaa. ¹²
2. Työllisyysaste on Suomessa matalampi kuin muissa Pohjoismaissa. Keskeisiä syitä ovat opiskelijoiden korkeammat valmistumisiät, pienten lasten äitien vähäisempi työssäkäynti ja 60 vuotta täyttäneiden varhaisempi siirtyminen pois työelämästä. (Kuvio 10)
3. Työurat ovat pidentyneet ja työllisyys on kasvanut erityisesti työurien loppupäässä. Koulutus­tason nousu on ollut merkittävä tekijä yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen kasvussa. ¹³ Nuorten työikäisten työllisyyskehitys ei ole ollut yhtä myönteistä, ja heidän koulutustasonsa on laskenut.
4. Korkeammin koulutetuilla on korkeampi työllisyysaste, matalampi työttömyysaste sekä pidemmät työurat kuin matalammin koulutetuilla. (Kuvio 11)
5. Ylempien toimihenkilöiden odotettu työura oli vuonna 2020 selvästi pidempi kuin työntekijäammateissa toimivilla: 25 ikävuoden jälkeen miehillä eroa oli seitsemän ja naisilla yhdeksän vuotta. ¹⁴
6. Sosioekonomiset erot työurien loppupäässä ovat kuitenkin pienentyneet, koska erityisesti työntekijäammateissa ja mata­lammin koulutetuilla eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt muita enemmän. ¹⁵
7. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirty­minen on vähentynyt pidemmän aikaa, mutta koettu työkyky on heikentynyt erityisesti nuorilla ¹⁶ ja mielenterveysperusteiset, etenkin ahdistuneisuushäiriöistä johtuvat, sairauspoissaolot ovat viime vuosina lisääntyneet. ¹⁷

Huomioitava

1. Hyvinvointivaltion taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta on tärkeää, että suurempi osa väestöstä kuuluu työvoimaan ja on työssä. Työurien pidentymisessä keskeisiä ovat työkyky, osaaminen ja niitä edistävät toimenpiteet.
2. Koulutustason lasku yhdessä työikäisen väestön pienentymi­sen kanssa vähentää inhimil­lisen pääoman määrää ja hei­kentää Suomen kilpailukykyä, julkista taloutta ja varautumista tulevaisuuden haasteisiin. Kou­lutustason nosto, jatkuva oppi­minen ja osaamisen päivittämi­nen kaikissa ammattiryhmissä korostuvat nopean teknologi­sen kehityksen aikakaudella.
3. Työurien kokonaispituuden kannalta on tärkeää lisäksi se, miten nuoret ja haavoittuvassa asemassa olevat kiinnittyvät työelämään sekä miten työn ja hoivavastuiden yhteensovittaminen toteutuu. Erilaiset työuranaikaiset tilanteet vaati­vat sosiaaliturvaan ja työaika­järjestelyihin liittyviä joustavia ratkaisuja, jotka kannustavat työntekoon.
4. Työurien pituudessa, työllisyy­dessä sekä eläkkeelle siirtymisen tavoissa ja ajoittumisessa on edelleen selviä sosioekonomisia eroja, minkä vuoksi on tärkeä kohdentaa työllisyyttä, työkykyä ja osaamista edistäviä toimia niitä eniten tarvitseville.
5. Tehdyt eläkeuudistukset ovat myöhentäneet eläkkeelle siirtymistä ja pidentäneet työuria. Taloudellisten kannustimien ja varhaiseläkemahdollisuuksien lisäksi eläkkeelle siirtymisen ajoitukseen vaikuttaa se, millaista eläköitymisikää pidetään yleisesti sopivana. ¹⁸

Suositukset

1. Onnistunut työvoimapolitiikka vaatii varhaista terveyden ja työ­kyvyn ongelmien tunnistamista, kannustimien rinnalla toteutetta­vaa työllisyyspalvelujen tarkkaa kohdentamista sekä työvoimapolitiikan arviointia satunnaiste­tuilla kokeiluilla. ¹⁹
2. Osatyökyvyttömyysetuuksien avulla voidaan pidentää työuria, minkä vuoksi tulee selvittää mahdollisuuksia lisätä niiden käyttöä. Esimerkiksi osasairaus­päivärahajärjestelmää voidaan joustavoittaa muiden Pohjoismaiden mallin mukaisesti. ²⁰
3. Maahan muuttaneiden mahdol­lisuuksia työmarkkinoilla tulee parantaa hyvin kohdennetuilla kotoutumistoimilla, esimerkiksi kieliopintojen ja täydentävän koulutuksen avulla. ²¹
4. Eläkejärjestelmässä tulee pitää huolta sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja ylläpitää kestävää ja reilua työ-ja eläkevuosien suhdetta huolto­suhteen heiketessä. ²²

Merkittävä osa alle 25-vuotiaista ja yli 59-vuotiaista on Suomessa työvoiman ulkopuolella. Työttömyys on merkittävä ongelma kaikissa ikäryhmissä.

Suomessa koulutusryhmien väliset työllisyyserot ovat suuret – erityisesti perus- ja keskiasteen koulutettujen työllisyysaste on heikompi kuin verrokkimaissa.

Asiantuntijat

Kati Kuitto
erikoistutkija, Eläketurvakeskus
kati.kuitto@etk.fi

Taina Leinonen
johtava tutkija, Työterveyslaitos
taina.leinonen@ttl.fi

Maria Vaalavuo
johtava tutkija,
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
maria.vaalavuo@thl.fi

Tarmo Valkonen
Senior fellow -tutkija, ETLA
tarmo.valkonen@etla.fi

Lue lisää aiheesta:

• Tutkimustuloksia teemoittain: Työurat

Maahanmuutto on Suomen taloudel­liselle huoltosuhteelle ja työvoiman riittävyydelle yhä välttämättömäm­pää. Muuttajien määrä ei ratkaise väestökehityksen ongelmia, jos työmarkkinoille pääsy, koulutus ja palvelut eivät toimi.

Siksi maahanmuuttopolitiikan on oltava pitkäjänteistä, ennakoitavaa ja johdonmukaista, ja kotoutumisen on toimittava käytännössä palve­luissa, työpaikoilla ja arjen kohtaa­misissa.

Faktat

1. Ulkomailla syntyneiden määrä Suomessa kasvoi 65 000:sta 614 000:een henkilöön vuosina 1990–2025. Heidän osuutensa väestöstä on 11 % (2025). Lähes puolet heistä on kotoisin Euroopasta.
2. Maahanmuuttajista neljä viidestä tulee Suomeen työn, opiskelun tai edellisiin liittyvän perhesiteen perusteella. Humanitaarisista syistä muuttaa yksi viidestä.
3. Perheet ovat monimuotoistuneet myös maahanmuuton tuloksena. Niiden perheiden, joissa toinen puoliso on Suomen kansalainen ja toinen ei, määrä on viisinkertaistunut 30 vuodessa ja on runsaat 66 000 (Kuvio 12).
4. Maahanmuuttajaryhmien, sukupolvien ja sukupuolten välillä on suuria eroja työllisyydessä (Kuvio 13). Työllisyys paranee maassa vietetyn ajan myötä. ²³
5. Maahanmuuttajien syrjintäkoke­mukset ovat edelleen yleisiä. Yli 40 prosenttia on kokenut syrjin­tää edellisen vuoden aikana. ²⁴
6. Maahanmuuttajien työperäinen hyväksikäyttö on kasvava ilmiö, mutta keinot ehkäistä ja sank­tioida väärinkäytöksiä eivät ole riittäviä eikä tieto oikeuksista tavoita hyväksikäytön uhreja.^{25 26}
7. Ulkomaalaistaustaisten lasten osuus köyhyysriskissä olevista lapsista on kasvanut. ²⁷

Huomioitava

1. Maahanmuutto parantaa Suo­men taloudellista huoltosuhdetta ainoastaan, jos maahan muutta­neiden enemmistö työllistyy.²⁸
2. Maahanmuutto Suomeen nykyisessä mittakaavassa on nuori ilmiö. Kotoutumispalvelut on resursoitava suhteessa muuttoliikkeeseen.
3. Kotoutuminen tapahtuu arjen instituutioissa, palveluissa, kouluissa ja työpaikoilla ja on kaksisuuntaista. Vastuu kotoutumisesta on sekä maahan muuttaneilla että valtaväestöllä.^{29 30 31 32}
4. Syrjintä ja rasismi haittaavat sekä muuttajien kotoutumista että suomalaisen yhteiskunnan kykyä sopeutua väestökehityk­sen seurauksiin. Ulossulkemi­nen vaikuttaa luottamukseen väestösuhteissa ja vahingoittaa luottamusta myös poliittisiin ja valtiollisiin instituutioihin. ³³
5. Työllistymisen, toimeentulon ja kielitaidon lisäksi ratkaisevaa on sosiaalinen ja kulttuurinen kotoutuminen, joka koskee myös maahan muuttaneen perheenjäseniä, kuten lapsia ja iäkkäämpiä vanhempia.
6. Jos kotoutuminen lapsiperheissä epäonnistuu, siitä johtuvat ongel­mat vaikuttavat myös seuraavien sukupolvien hyvinvointiin.

Suositukset

1. Maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikan on oltava ennakoitavaa ja oikeusvaltioperustaista.^{34 35 36}  Viime vuosina on kiristetty oleskelulupien ja kansalaisuuden ehtoja sekä supistettu kotoutumisen tukea. Näiden muutosten vaikutuksia maahanmuuttoon ja kotoutumiseen on seurattava ja varauduttava korjaamaan.
2. Kehitetään viranomaistyötä, koska luottamus ei synny ohjelmatasolla vaan palvelutiskillä. ³⁷ Varmistetaan, että viralline n tieto on selkeää ja hyvin kohdennettua. ^{38 39} Kotoutumisen edistämiseksi lisätään tutkimus­tiedon käyttöä, viranomaisten, työnantajien ja kolmannen sektorin yhteistoimintaa ⁴⁰ sekä huomioidaan maahanmuuttajien asiantuntemus. ⁴¹
3. Nopeutetaan Suomessa jo olevien maahanmuuttajien työllistymistä. Tämä koskee erityisesti turvapai­kanhakijoita ja korkeakoulutettuja naisia sekä kasvavaa määrää ulko­maalaisia, jotka ovat opiskelleet ja suorittaneet tutkinnon Suomessa. ⁴²
4. Parannetaan työnantajien kykyä johtaa monimuotoisia työyhteisöjä. ⁴³ Kehitetään maahanmuuttajille työ­paikoilla tai työn ohessa suoritetta­vaa monimuotoista kielikoulutusta.
5. Toteutetaan osaajien houkuttelemiseksi Suomeen huolellisesti valmistellut ja seuratut kokeilut, joilla voidaan arvioida politiikkatoimien vaikuttavuutta. ⁴⁴

Perheet moninaistuvat myös maahanmuuton seurauksena.

Työllisyyteen vaikuttavat monet tekijät, kuten syntymämaa, sukupuoli ja Suomessa vietetyt vuodet. Ulkomaalaistaustaisten työllistymistä heikentää rakenteellinen syrjintä.

Asiantuntijat

Seija Jalagin
yliopistonlehtori, Oulun yliopisto
seija.jalagin@oulu.fi

Iida Kauhanen
tutkijatohtori, Oulun yliopisto
iida.kauhanen@oulu.fi

Magdalena Kmak
professori, Åbo Akademi
magdalena.kmak@abo.fi

Eveliina Lyytinen
vastaava tutkija, Siirtolaisuusinstituutti
eveliina.lyytinen@migrationinstitute.fi

Saara Pellander
toimitusjohtaja,Siirtolaisuusinstituutti
saara.pellander@migrationinstitute.fi

Liselott Sundbäck
tutkijatohtori, Åbo Akademi
liselott.sundback@abo.fi

Maria Vaalavuo
johtava tutkija,Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
maria.vaalavuo@thl.fi

Lue lisää:

• Tutkimustuloksia teemoittain: Maahanmuutto

Suomen väestökehitys ei etene kaikkialla samalla tavalla. Osa alueista kasvaa, kansainvälistyy ja pysyy ikärakenteeltaan nuorena, kun taas toisaalla väestö vähenee, ikääntyy ja palvelujen ylläpito vaikeutuu.

Siksi politiikassa on tunnistettava riittävän hyvin alueiden erilaiset läh­tökohdat ja sovitettava palvelut, asu­minen ja investoinnit siihen, miten väestö eri puolilla maata muuttuu.

Faktat

1. Kaupungistuminen etenee edelleen Suomessa. Lähes kolme neljännestä väestöstä asuu jo kaupunkimaisilla alueilla. Väkiluku laskee useimmissa kunnissa, kun väestö keskittyy suurimmille kaupunkiseuduille. Tähän vaikuttavat alueelliset erot muuttoliikkeessä, syntyvyydessä ja kuolleisuudessa (Kuvio 14).
2. Ikärakenteen erot kasvavat alueiden välillä. Vuoden 2025 lopussa 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä vaihteli hyvin­vointialueiden välillä 17:sta 35 %:iin. Vuoden 2010 jälkeen 65 vuotta täyttäneiden osuus on kasvanut ja 15–64-vuotiaiden osuus laskenut kaikilla hyvinvoin­tialueilla. Alle 15-vuotiaiden osuus on puolestaan laskenut kaikilla muilla alueilla paitsi Helsingin kaupungissa. Alueiden väliset erot ovat kasvaneet kaikkien näiden ikäryhmien osuuksissa.
3. Ikääntyneiden osuus on kasva­nut hitaammin kaupunkimaisilla ja taloudellisesti elinvoimaisilla seuduilla. (Kuvio 15) Näillä alueilla muuttoliike ylläpitää nuorempaa ikärakennetta. ⁴⁵
4. Ulkomaalaistaustainen väestö keskittyy erityisesti Uudellemaalle. Vaikka muutot ulkomailta Suomeen ovat kasvattaneet ulkomaalaistaustaista väestöä kaikissa maakunnissa, maa-kuntien välisessä ulkomaalais­taustaisten muuttoliikkeessä lähinnä Uusimaa on saanut muuttovoittoa.
5. Kaupunkien sisäinen alueellinen eriytyminen on vahvistunut: pieni- ja suurituloiset sekä eri koulutusryhmät asuvat aiempaa harvemmin samoilla alueilla. ⁴⁶ Suomalaisissa kaupungeissa eri väestöryhmät asuvat nykyään eu­rooppalaisittain melko eriytyneesti sekä vertailtaessa ammattiryhmiä toisiinsa että maahan muuttaneita muuhun väestöön.^{47 48}

Huomioitava

1. Väestön väheneminen on yhtey­dessä heikompaan sosiaaliseen hyvinvointiin, kuten vähäisempään tukeen ja suurempaan yksinäisyy­den riskiin. ⁴⁹  Hyvinvointivaikutus­ten lisäksi nopeasti ikääntyvillä laskevan väkiluvun alueilla on haasteita muun muassa palvelu­verkon ylläpitoon, asuntokannan vajaakäyttöön ja korjausvelkaan liittyen. Hitaammin ikääntyvillä kasvavilla kaupunkialueilla haas­teina puolestaan ovat palvelutarjonnan pysyminen väestönkas­vun perässä ja asumisen kalleus.
2. Tulevaisuudennäkymien eriyty­minen alueellisesti voi heikentää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamusta poliittiseen jär­jestelmään, mikä voi puolestaan heikentää yhteiskunnan kriisin­kestävyyttä.
3. Politiikan vaikutusmahdollisuudet kaupungistumiskehitykseen ovat rajalliset. Esimerkiksi kuntien valtionosuuksien muutosten on havaittu vaikuttavan kuntien palveluihin, veroasteisiin ja työ­paikkamäärään, mutta ei maan sisäiseen muuttoliikkeeseen. ⁵⁰ Valtionosuuksina annettu tuki auttaa taantuvien kuntienasukkaita ja piristää taloutta, mutta ei vaikuta merkittävästi kaupungistumiskehitykseen.

Suositukset

1. Palvelujen tasapuolinen saa­tavuus edellyttää, että rahoi­tuksessa huomioidaan väestörakenteeltaan erilaisten alueiden resurssitarpeet. Kuntien ja hyvin­vointialueiden rahoitusmalleja on syytä kehittää.
2. Väestörakenne ei muutu kaikkialla samalla tavoin, joten resurssitarpeiden ennakoinnissa tarvitaan myös alueellisia väestö­ennusteita. Ne ovat valtakunnal­lisia ennusteita epävarmempia, joten niitä on erityisen tärkeä päivittää usein.
3. Asuntopolitiikassa tarvitaan erilaisia ratkaisuja erityyppisillä alueilla. Väestötappioalueilla tavoitteena voi olla korjausrakentamisen helpottaminen esimerkiksi rahoitusmalleja ke­hittämällä, kasvualueilla kohtuu­hintaisen asumisen edistäminen riittävällä asuntotuotannolla.⁵¹
4. Jos kaupunkien sisällä halutaan hillitä väestörakenteen alueellista eriytymistä, tarvitaan sekä valtion että kuntien toimia eri sektoreilla, kuten tulonjakopolitiikassa, asuntopolitiikassa, koulutuspolitiikassa, kaupunkisuunnitte­lussa ja maankäyttöpolitiikassa.

Suuressa osassa Suomea sekä luonnollinen väestönmuutos että maan sisäinen muuttoliike pienentävät väkilukua.

Kaupungeissa ja maaseudulla on suuria eroja ikääntyneiden osuudessa väestöstä. Erot ovat kasvaneet viime vuosina.

Asiantuntijat

Timo Kauppinen
johtava tutkija,Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
timo.kauppinen@thl.fi

Teemu Lyytikäinen
tutkimusjohtaja, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
teemu.lyytikainen@vatt.fi

Väestön ikääntyessä yhä useampi tarvitsee arjessaan tukea, hoivaa ja palveluja. Samalla hoivapalveluihin pääsy on vaikeutunut, mikä siirtää vastuuta yhä enemmän läheisille ja kasvattaa painetta koko palvelu­järjestelmässä.

Politiikassa on turvattava sekä hoivan oikea-aikainen saatavuus että vahvistettava omaishoitajien tukea. Hoivapalveluiden ja tuen puute johtaa raskaampiin ja kalliimpiin palvelutarpeisiin.

Faktat

1. 65 vuotta täyttänyt väestö on terveydeltään ja toimintakyvyl­tään hyvin moninainen ryhmä. 65–69-vuotiaista naisista 23 % ja miehistä 15 % tarvitsee apua arkipäivän askareissa toiminta­kyvyn heikkenemisen vuoksi. 85–89-vuotiaista naisista 69 % ja miehistä 56 % tarvitsee apua.⁵²
2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö on keskittynyt yhä enem­män viimeisille elinvuosille. ⁵³ Koska ihmiset elävät aiempaa pidempään ja hyvin iäkkäiden sekä muistisairaiden määrä on kasvanut, palvelujen käyttö on väestötasolla lisääntynyt. ⁵⁴
3. Kaikkiin ikääntyneille suunnattuihin hoivapalveluihin on entistä vaikeampi päästä (Kuvio 16). Hoivakodeissa asuttu aika on myös lyhentynyt, koska hoitoon pääsyn kriteerejä on kiristetty ja ikääntyneet ovat hoivakotiin päästessään aiempaa huonompikuntoisia. ⁵⁵
4. Palvelut kohdennetaan nykyisin enimmäkseen muistisairaille: 77 %:lla ympärivuorokautisen hoidon, 52 %:lla yhteisöllisen asumisen ja 44 %:lla kotihoidon asiakkaista on diagnosoitu muisti­sairaus. ⁵⁶ Väestön ikääntyessä diagnosoitua muistisairautta sairastavien määrän ennustetaan kasvavan noin 150 000:sta (2021) lähes 250 000:een vuoteen 2040 mennessä.
5. Suomessa on noin 50 000 sopimusomaishoitajaa, mutta huomattavasti suurempi määrä antaa epävirallista hoivaa läheisilleen säännöllisesti.⁵⁷  Yli 75-vuotiaista naisista 14 % ja mie­histä 10 % auttaa asuinkumppa­niaan jokapäiväisissä toimissa.⁵⁸
6. Ikääntymisen menot vuonna 2024 olivat noin 40 miljardia euroa (Kuvio 17). Näistä 13 % kului palveluihin ja 87 % toimeentulotur­vaan, pääosin vanhuuseläkkeisiin.
7. Vanhuspalvelujen rahoituksesta asiakasmaksujen osuus on noin 16 %, kun taas terveydenhuol­lossa osuus on 4 % ja lasten ja perheiden palveluissa reilu 3 %.⁵⁹

Huomioitava

1. Eliniän pidentyessä valtaosa hoiva- ja muista palvelukustannuksista painottuu hyvin iäkkäille. On kuitenkin huomioitava, että 65 täyttäneiden ikäryhmään sisältyy jopa yli 30 vuoden elämänvaihe, mikä tarkoittaa heterogeenisyyttä toimijuuden, toimeentulon ja hyvinvoinnin osalta.
2. Väestö ikääntyy, mutta palvelui­den saatavuus on heikentynyt. Enemmän kuin joka kolmas kotihoitoa tarvitseva 55 vuotta täyttänyt ei saa palveluja riittä­västi. Palveluja vaille jäävät ylei­simmin muistisairautta sairastavat.
3. Hoivapalveluihin pääsyn kritee­rien kiristäminen lisää yleensä kalliimpien palveluiden, kuten ensihoidon ja sosiaali- ja tervey­denhuollon päivystysten käyttöä.
4. Palvelujen heikko saatavuus siirtää hoivavastuuta omaisille. Pitkään jatkunut hoivavastuu kuormittaa omaishoitajia, mutta masennusoireiden määrän kasvu on sitä vähäisempi, mitä parem­min myös virallista hoivaa on tar­jolla. ⁶⁰  Muistisairaan hoivaaminen on myös vaikeasti yhteensovitet­tavissa työssäkäynnin ja työurien pidentämistavoitteen kanssa.⁶¹
5. Palvelutarve on alimmissa tulo­ryhmissä korkein, mutta matala tulotaso voi heikentää sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta.

Suositukset

1. Varmistetaan, että ikääntyneet saavat tarpeenmukaiset palvelut oikea-aikaisesti, koska se tukee toimintakykyä ja vähentää kalliimpien palveluiden käyttöä myöhemmin.
2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeenmukainen ja kohtuuhintainen saatavuus on tärkeä varmistaa.
3. Omaishoidon ja läheishoivan antajista valtaosa on naisia. Sukupuolittunutta jakoa on tärkeää tasata. Hoivaajille tulee tarjota riittävää tukea, joka suojaa heidän terveyttään ja toimeentu­loaan sekä tukee työssäkäyntiä.
4. Omaishoidon ja läheishoivan määrästä, laadusta ja vaikutuksista tarvitaan sukupuolen mukaan eriteltyä tietoa.

Varmistetaan, että ikääntyneet saavat tarpeenmukaiset palvelut oikea-aikaisesti, koska se tukee toimintakykyä ja vähentää kalliimpien palveluiden käyttöä myöhemmin.

Entistä harvempi yli 75-vuotias saa hoivapalveluja.

Ikääntyneiden toimeentuloturvamenot ovat kasvaneet 2,4-kertaisiksi ja palvelumenot yli kolminkertaisiksi 2000-luvulla.

Asiantuntijat

Minna Zechner
professori, Helsingin yliopisto
minna.zechner@helsinki.fi

Ismo Linnosmaa
professori, Itä-Suomen yliopisto
ismo.linnosmaa@uef.fi

Kaarina Korhonen
tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
kaarina.korhonen@helsinki.fi

Mirkka Danielsbacka
professori, Turun yliopisto
mirkka.danielsbacka@utu.fi

Lue lisää aiheesta:

• Tutkimustuloksia teemoittain: Ikääntyminen

1. Alho, J. (2026). DemoGrafiikka – Väestökuvasto. ETLA Working Papers nro 138.
2. Alho, J., & Valkonen, T. (2024). Suomen väestökehitys 2025–2070. Etla Muistio nro 148.
3. Alho, J. (2026). DemoGrafiikka – Väestökuvasto. ETLA Working Papers nro 138.
4. Alho, J., Kauppi, E., Lassila, J., & Valkonen, T. (2025). Suomen väestö ja kansantalous uuden edessä: Stokastiset väestöennusteet ja talouden epävarma tulevaisuus. Sitra.
5. Hellstrand, J., & Jalovaara, M. (2026). Esikoisten syntymien väheneminen yhä keskeisempi syntyvyyden laskun osatekijä. FLUX Tietoa päätösten tueksi 01/2026.
6. Hellstrand, J., & Jalovaara, M. (2026). Esikoisten syntymien väheneminen yhä keskeisempi syntyvyyden laskun osatekijä. FLUX Tietoa päätösten tueksi 01/2026.
7. Jalovaara, M., & Miettinen, A. (2025). Childlessness trends at different ages by educational attainment for men and women in Finland: A research note. Population Studies, 1–10.
8. Helske, S., Jalovaara, M., Lammi-Taskula, J., Miettinen, A., Nisén, J., & Österbacka, E. (2025). Toimiva perhevapaajärjestelmä tukee hyvinvointia sekä yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Tietoa päätösten tueksi 3/2025. FLUX Consortium.
9. Rintala, L., Sirniö, O., & Vaalavuo, M. (2023). Ulkomaalaistaustaisten lasten osuus köyhyysriskissä olevista lapsista on kasvanut. Tutkimuksesta tiiviisti 6/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
10. Myrskylä, M., Hellstrand, J., Lappo, S., Lorenti, A., Nisén, J., Rao, Z., & Tikanmäki, H. (2024). Koulutukseen panostaminen tasaa matalan syntyvyyden vaikutusta – jopa ilman lisärahoitusta. Tietoa päätösten tueksi 5/2024. FLUX Consortium.
11. Kailaheimo-Björkqvist, S. (2026). Mielenterveyshäiriöiden yhteys lapsettomuuteen vaihtelee häiriön ja puolison mielenterveyden mukaan. Tietoa päätösten tueksi 2/2026. FLUX Consortium.
12. Alho, J., & Valkonen, T. (2024). Suomen väestökehitys 2025–2070. Etla Muistio nro 148.
13. Räisänen, H., Lyly-Yrjänäinen, M., Haltia, P., Packalen, P., Viinisalo, K. & Kuitto, K. (2025). Työpoliittinen aikakauskirja 2025:1. Työ- ja elinkeinoministeriö.
14. Junna, L., Tarkiainen, L., Leinonen, T., Korhonen, K., & Martikainen, P. (2024). Trends in working life expectancy by education and occupational social class in Finland, 1991–2020. Finnish Centre for Pensions, Analyses 04/2024.
15. Kuivalainen, S., Kuitto, K., Nivalainen, S., Ilmakunnas, I., Polvinen, A., Riekhoff, A.-J., Laaksonen, M., Tenhunen, S., Tikanmäki, H., & Risku, I. (2025). Työurien kehitys ja työeläkejärjestelmän sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys: Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta tehty TyEL 218 a §:n mukaisen selvityksen väliraportti. Eläketurvakeskuksen raportteja 1/2025.
16. Räisänen, H., Lyly-Yrjänäinen, M., Haltia, P., Packalen, P., Viinisalo, K., & Kuitto, K. (2025). Työpoliittinen aikakauskirja 2025:1. Työ- ja elinkeinoministeriö.
17. Väänänen, A., Gluschkoff, K., Varje, P., & Selinheimo, S. (2025). Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen kehitys työssäkäyvässä väestössä 2007–2021: Kansallisesti edustava rekisteritutkimus muutostrendeistä ja väestöryhmäeroista. Yhteiskuntapolitiikka, 90(4).
18. Järnefelt, N., Kuitto, K., Kyyrä, T., Paukkeri, T., Ravaska, T., & Riekhoff, A.-J. (2024). Sosiaaliset normit ohjaavat eläkkeelle jäämistä (Policy brief 1/2024). SustAgeable.
19. Salonen, L., Kyyrä, T., & Kauhanen, A. (2026). Työllistymistä tulisi edistää kohdennetuilla toimilla. Politiikkasuositus 1/2026. DEMOGRAPHY-ohjelma.
20. Leinonen, T., Hartikainen, E., Salonen, L., Solovieva, S., & Viikari-Juntura, E. (2023). Osatyökyvyttömyys ja työurien pituus yksityisellä ja julkisella sektorilla. Tietoa työstä. Työterveyslaitos.
21. Karhunen, H. (2022). Maahanmuuttaneiden työllistymistä voidaan edistää julkisin toimenpitein.
22. Lassila, J., Valkonen, T., & Kauppi, E. (2026). Arvio vuoden 2026 työeläkeuudistuksesta. ETLA Raportti nro 173).
23. Pesola, H., Sarvimäki, M., & Virkola, T. (2024). Eri syistä maahan muuttaneiden työllistyminen Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2024:9.
24. Kuusio, H., Mäkipää, L., Klemettilä, K.-L., Nykänen, S., Kytö, S., & Lilja, E. (2023). Kansallinen tutkimus ulkomailla syntyneiden terveydestä, hyvinvoinnista ja palveluista – MoniSuomi 2022 -tutkimus: Keskeisiä havaintoja päätöksenteon tueksi. Tutkimuksesta tiiviisti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
25. Bäckman, L., Kosová, M., & Raunio, M. (2026). Turvaa ja toimijuutta: Kohti luotettavampaa lupajärjestelmää työperäisen hyväksikäytön uhreille: Oleskelun jatkolupa työnantajan moitittavan menettelyn takia. Mobile Futures, policy brief.
26. Bäckman, L., & Vaittinen, T. (2026). Kohti vastuullista kansainvälistä rekrytointia hoitoalalla: Mobile Futures -hankkeen tietopaketti politiikkasuosituksilla. Mobile Futures.
27. Rintala, L., Sirniö, O., & Vaalavuo, M. (2023). Ulkomaalaistaustaisten lasten osuus köyhyysriskissä olevista lapsista on kasvanut. Tutkimuksesta tiiviisti 6/2023. Suomen sosiaalinen tila. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
28. Kauhanen, A. (2026). Maahanmuuton taloudelliset vaikutukset: Maahanmuuton rakenne ja kotoutuminen ratkaisevat. ETLA Raportti nro 176.
29. Chan, L., & Sundbäck, L. (2025). Luottamuksen sillat: Hyvät viranomaiskohtaamiset vahvistavat maahanmuuttajataustaisten kotiäitien osallisuutta. Mobile Futures, policy brief.
30. Vanhanen, S., & Turjanmaa, E. (2025). Työyhteisön vastaanottavuus ja toimivat käytännöt: Näin rakennamme hyvinvointia monimuotoisessa työelämässä. Mobile Futures, policy brief.
31. Dergacheva, Y. (2025). Promise of Gender Equality, Disrupted: Finnish Working Life in Experiences of Migrant Women. Retfærd, 48(2), 34–54.
32. Bäckman, L., & Vanhanen, S. (2024). Kielitietoisuus yhdenvertaisuutta edistävänä osaamisena työssä ja arjessa. Migration-Muuttoliike, 50(1), 1–5.
33. Kähäri, O. (2025). “Not by preaching”but storytelling: anti-racist podcast production in Finland in the European context. Ethnic and Racial Studies, 1–18.
34. Kmak, M. (2023). Law, migration, and human mobility (1st ed.). Routledge.
35. Palander, J. (2024). The role of human rights in family reunification: Fair balance between respect for family life and national interests. Tampere University.
36. Phillips, S. (2024). An examination of deterrence and access to asylum through law, rhetoric and experience. Åbo Akademi University Press.
37. Ahmadinia, H. (2026). Belonging through information: Mapping immigrant integration needs in Nordic societies. Library & Information Science Research, 48(1).
38. Ahmadinia, H. (2026). Belonging through information: Mapping immigrant integration needs inNordic societies. Library & Information Science Research, 48(1).
39. Ruokolainen, H., Widén, G., & Eskola, E.-L. (2023). How and why does official information become misinformation? A typology of official misinformation. Library & Information Science Research, 45(2).
40. Kähäri, O., Raunio, M., Turjanmaa, E., Vanhanen, S., & Tiilikainen, M. (2026). Monialaisen kotoutumistyön haasteet ja mahdollisuudet: Näkökulmana instituutioiden välinen luottamus. Mobile Futures, policy brief.
41. Chan, L., & Sundbäck, L. (2025). Luottamuksen sillat: Hyvät viranomaiskohtaamiset vahvistavat maahanmuuttajataustaisten kotiäitien osallisuutta. Mobile Futures, policy brief.
42. Toivanen, M., Gluschkoff, K., Bergbom, B., & Väänänen, A. (2023). Koulutettujen työttömien ulkomaalais- ja suomalaistaustaisten naisten työllisyyspolut. Yhteiskuntapolitiikka, 88(1).
43. Raunio, M. (2026). Arvonluonti ja maahanmuuttojärjestelmä: Työnantajien rekrytointi- ja johtamiskyvyt yhdenvertaisten arvonluontipolkujen rakentamisessa. Siirtolaisuusinstituutti, 3/2026.
44. Vaalavuo, M., Kanninen, O., Karhunen, H., Kauppinen, T., Nieminen, J., & Pesola, H. (2026). Miten saada osaavia maahanmuuttajia Suomeen?
45. Kauppinen, T., & Nevanto, M. (2025). Regional variation in the association between the changes of the old-age and low-income shares in Finland during 2000–2020. Nordic Yearbook of Population Research, 58, 1–26.
46. Kurvinen, A., Karhula, A., & Ala‑Mantila, S. (2025). Socioeconomic and ethnic segregation in Finland: A multi-scale analysis of diverse urban sizes. Cities, 157, Article 105599.
47. Ubarevičienė, R., Tammaru, T., van Ham, M., Basílio, L., Berzins, M., Credit, K., Gaspar Silva, D., Harris, R., Kalm, K., Kauppinen, T., Krišjane, Z., Malheiros, J., Maloutas, T., Manley, D., Musterd, S., Nel·lo, O., Nevanto, M., Novotný, L., Ouředníček, M., Porcel, S., Ribardière, A., Simon, M., Smetkowski, M., Spyrellis, S., Strömgren, M., van Gent, W., & Wessel, T. (2026). A comparative study of socio-economic segregation in European capital city-regions: From segregation to desegregation? Urban Studies, 63(4), 779–803.
48. Rüttenauer, T., Dederichs, K., & Kretschmer, D. (2025). Immigrant residential segregation in Europe: A comparative study of spatial segregation patterns in urban areas across 30 countries [Preprint].
49. Jokela, M., Laakasuo, M., Parikka, S., Rotkirch, A., & Hämäläinen, H. (2024). Psychological and social wellbeing associated with regional population change in Finland. Journal of Community & Applied Social Psychology, 34(4), e2851.
50. Lyytikäinen, T., Ramboer, S., & Toikka, M. (2024). Fiscal transfers to local governments and the distribution of economic activity. American Economic Journal: Economic Policy. Advance online publication.
51. Ristimäki, M., & Mäntylä, H. (Eds.). (2025). Valtakunnallinen alueiden eriytyminen: Artikkelikokoelma nykytilasta ja tulevaisuudesta. Ympäristöministeriön julkaisuja 2025:24.
52. Sainio, P., Holm, M., Hammar, T., Ilmarinen, K., Pennanen, M., Aalto, A.-M., Sääksjärvi, K., & Koskinen, S. (2025). Iäkkäiden toimintakyky ja koettu avuntarve Suomessa: Terve Suomi -tutkimuksen tuloksia. Gerontologia, 39(3), 206–224.
53. Linnosmaa, I., & Auvinen, T. (2024). Miten väestön ikääntyminen vaikuttaa sote-menoihin? Talous & yhteiskunta, 3, 28–35. Labore.
54. Dei Bardi, L., Moretti, M., Cacciani, L., Korhonen, K., & Martikainen, P. (2025). Trends in formal care by age and time to death: The use of healthcare and care-home facilities in Finland between 2005 and 2018. European Journal of Public Health, 35(3), 434–439.
55. Korhonen, K., Moustgaard, H., Murphy, M., & Martikainen, P. (2024). Trends in life expectancy in residential long-term care by sociodemographic position in 1999–2018: A multistate life table study of Finnish older adults. The Journals of Gerontology: Series B: Psychological Sciences and Social Sciences, 79(7), 1180–1203.
56. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (2025). Iäkkäiden palvelunsaajien toimintakyky ja palvelutarpeet – RAI-vertailutiedot 2024 : Päivystyskäynnit yleisimpiä kotihoidossa, muistisairaudet korostuvat ympärivuorokautisessa hoidossa. Tilastoraportti 58/2025.
57. Linnosmaa, I., & Zechner, M. (2022). Onko omaishoiva halpaa? SustAgeable, blogi.
58. Auero, K., & Lahtela, J. (2024). 50+ Suomessa: Tuloksia Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe (SHARE) -tutkimuksen 9. aallosta. Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos.
59. Zechner, M., Ilmarinen, K., & Korpelainen, A. (2025). Eläkettä saavan hoitotuen hakijoiden avun tarpeet, hoivan kustannukset ja taloudellinen tilanne. Gerontologia, 39(1), 34–52.
60. Nolan, A., Aaltonen, K., & Danielsbacka, M. (2025). The effect of informal caregiving on depression: An asymmetric panel fixed-effects analysis of in-home and out-of-home caregivers across Europe. Journal of Aging & Social Policy, 37(5), 705–723.
61. Zechner, M. & Näre, L. (2025). Inequalities in social care as barriers to social sustainability: towards care justice. In M. Vaalavuo, K. Nelson, & K. Kuitto (Eds.), Social sustainability in ageing welfare states (pp. 121–139). Edward Elgar Publishing.