Perheenyhdistämisen vaikeus ja erossaolo perheestä heikentävät maahanmuuttajien kotoutumista
Demography Talks –webinaarissa 11.6.2024 tarkasteltiin perheenyhdistämiseen liittyvän lainsäädännön vaikutuksia maahanmuuttajien kotoutumiseen ja perheen merkitystä yksin alaikäisinä tulleille turvapaikanhakijoille.
– Lainsäädännöllä on osoitettu olevan vaikutusta kotoutumiseen, joten se kannattaa huomioida kotoutumisen edistämisessä, toteaa Jaana Palander esityksensä alussa.
Lausahdus kiteyttää hyvin hänen esityksensä ydinsanoman tutkimuksen merkityksestä lainsäädännössä. Esityksessään Palander tarkastelee lainsäädännön kotouttamispotentiaalia eli lainsäädännön mahdollisuuksia edistää tai heikentää kotoutumista. Palanderin esitys perustuu hänen väitöskirja-artikkeleihinsa, ja erityisesti yhteen, jossa aihetta tarkastellaan lainsäädäntötutkimuksen näkökulmasta.
Tässä webinaarissa Palander keskittyi siihen, miten perheenyhdistämisen lainsäädäntö vaikuttaa Suomessa asuvien ulkomaalaisten perheenkokoajien kotoutumiseen. Perheenyhdistämisellä tarkoitetaan oleskeluluvan saamista ulkomaalaiselle perheenjäsenelle eli oleskelulupaa perhesiteen perusteella.
Perheenyhdistämisen tiukennuksilla vaikutuksia kotoutumiseen
Palanderin tutkimuksen konteksti pohjautuu yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa perheenyhdistämisen edellytykset ovat tiukentuneet. Muutoksia, viimeisimpänä toimeentuloedellytyksen tiukennusta, perustellaan kotoutumisen edistämisellä, perhesideperustaisten oleskelulupien määrän vähentämisellä ja pelotevaikutuksella eli turvapaikanhakijoiden määrän vähentämisellä.
– Pelotevaikutus kohdistuu enemmän täällä Suomessa meidän kanssamme eläviin ja laillisesti maassa oleviin ulkomaalaisiin. Lainsäädäntö viestii maassa jo oleville ulkomaalaisille, että heitä tai heidän perheenjäseniään ei haluta osaksi tätä yhteiskuntaa, huomauttaa Palander.
Palanderin mukaan lainsäädäntömuutoksen vaikutuksia kotoutumiseen ei ole riittävästi selvitetty lainsäädäntövaiheessa eikä myöhemmin. Perheenyhdistämisen tilastot eivät myöskään kerro kaikkea, mikä haastaa niiden hyödyntämistä lainsäädännössä.
– Nämä tilastot eivät kerro perheestä erossa elävien ihmisten määrää Suomessa. Ongelma on se, että osa perheenjäsenistä ei laita hakemusta vireille ollenkaan, koska tietävät, että eivät täytä edellytyksiä, toteaa Palander. Lisäksi esteenä hakemuksen jättämiselle voivat olla esimerkiksi hakemisesta koituvat kulut ja käytännön haasteet.
Palanderin tutkimuksen mukaan tiukennukset vaikuttavat kotoutumiseen ristiriitaisin tavoin. Vaikka toimeentuloedellytysten on todettu jonkin verran lisäävän työllisyyttä, vaikuttaa perheestä erossaolo heikentävästi kotoutumiseen. Huoli perheestä ja siitä erossaolo voivat heikentää kotoutumista vaikuttamalla esimerkiksi kielenoppimiseen ja mielenterveyteen.
Esityksensä lopussa Palander nostaa esiin ajatuksia herättäviä pohdintoja siitä, miten perheenyhdistämislainsäädäntö voi vaikuttaa väestönkehitykseen. Hän esittää esimerkiksi kysymyksen, aiheuttaako perheestä erossaolo syrjäytymistä ja lieveilmiöitä ja miten tämä vaikuttaa väestönkehitykseen.
Lisää rakkautta ja parempia mahdollisuuksia perheenyhdistämiseen
– Rakkaudesta ei puhuta yksintulleiden nuorten elämään liittyvässä tutkimuksessa tai viranomaispuheessa, huomauttaa Iida Kauhanen esityksessään, joka käsittelee perheen merkitystä yksintulleiden nuorten elämässä.
Kauhasen mukaan välittäminen ja huolenpito ovat käsitteinä yksipuolisia ja valtasuhteiden leimaamia, toisin kuin rakkauden käsite, joka on vastavuoroinen ja yhdenvertaisempi. Kauhanen peräänkuuluttaakin rakkauden huomioimista perheenyhdistämisen ja institutionaalisen elämän käytännöissä.
Kauhasen esitys perustuu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista yksintulleiden nuorten elämässä tarkastelevaan väitöstutkimukseen, joka on toteutettu feministisenä etnografiana 15–19-vuotiaiden ilman huoltajia alaikäisenä Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden parissa. Tutkittavana oli 13 Pohjois-Suomessa asuvaa nuorta.
Vaikka harva tutkimukseen osallistuneista oli yrittänyt perheenyhdistämistä siihen liittyvien vaikeuksien vuoksi, on perheen merkitys yksintulleiden elämässä erittäin suuri.
Perheestä erossaololla, heistä ikävöimisellä ja huolehtimisella on myös Kauhasen tutkimuksen mukaan vaikutuksia esimerkiksi mielenterveyteen ja kielen oppimiseen.
Yleisesti käytetty kuvaus nuorten asumisyksiköstä perheenä ei ollut tutkittavien mukaan osuva. Institutionaalinen hoiva esimerkiksi asumisyksikössä ei vastaa tai korvaa nuorten omaa perhettä ja sen antamaa hoivaa.
– Olisi tärkeää, että käytänteet olisivat sellaisia, joihin voisi kuulua jo olemassa olevien läheisten suhteiden kunnioittaminen ja niiden ylläpitämisen tukeminen, toteaa Kauhanen.
– Perheenyhdistämisen hankaloittaminen ainakaan yksintulleiden nuorten kohdalla ei edistä kotoutumista eikä myöskään vähennä konflikteja maailmalla ja siten vähennä perheenyhdistämisen tai turvapaikanhakemisen tarvetta, muistuttaa Kauhanen esityksensä lopuksi.
Lisätutkimusta kaivataan eettisen päätöksenteon ja lainsäädännön tueksi
Esitysten päätteeksi pohdittiin sitä, minkälaista jatkotutkimusta tai julkista keskustelua esittäjät toivoisivat aiheen tiimoilta. Palander toivoo aiheesta erityisesti tutkimusta, jota lainvalmistelijat voisivat hyödyntää työssään. Hän esittää huolensa tämän aihepiirin julkisen keskustelun asiattomuudesta ja peräänkuuluttaa täten myös asiallista ja tutkimukseen pohjautuvaa julkista keskustelua.
Kauhanen puolestaan kaipaa tutkimusta erityisesti siitä, miten perhehoito toimii yksintulleiden nuorten kohdalla, koska aiheesta ei Suomessa ole vielä tehty tutkimusta. Kauhanen myös painottaa, että yksintulleiden nuorten elämään liittyvässä päätöksenteossa olisi tärkeää huomioida ensisijaisesti lapsen, ei esimerkiksi palveluntarjoajan, etu.
Molempien esitysten aiheet herättivät lopussa keskustelua. Kysymyksiä esitettiin Kauhasen tutkimukseen liittyen esimerkiksi nuorten opiskelusta peruskoulun jälkeen ja yhteydenpidosta tutkittaviin tutkimuksen jälkeen. Palander puolestaan vastasi kysymykseen tutkimusnäkökulman huomioon ottamisesta lainsäädännön valmistelutyössä.
– Tarvitaan enemmän aikaa lainsäädäntövalmisteluun ja resursseja tutkimukseen. On toki myös tietynlainen asenne- ja politiikkakysymys, miten tutkittua tietoa hyödynnetään valmistelussa ja olisikin tärkeää, että on tieteeseen ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa.